2 viikkoa takana Lisabonissa.

Jos ensimmäinen  viikko oli aurinkoinen ja lämmin, oli tämä toinen viikko taas todella sateinen ja kylmä. Suomalainen tottuu lämpöön ja valoon nopeasti joten kun lämpötila tippui kymmenen asteen tienoille oli pakko vetä villasukat jalkaan asunnossamme ja viritellä lämpöpatteri päälle. Naapurustostamme täytyy mainita, että tuskin moista ystävällisyyttä löytyy maailman muista isoista kaupungeista, mitä olemme saanneet täällä kokea. Viime sunnuntaina oli sateinen ja tuulinen päivä. Virpi lähti ovesta ulos ja avasi sateenvarjon joka räsähti tuulessa välittömästi rikki. Naapurin rouva näki tilanteen ja kantoi kotoaan Virpille välittömästi uuden sateenvarjon. Eräänä aamuna heräsimme siihen että oveemme koputettiin. Olimme illalla jättäneet avaimen ovenlukkoon töistä tullessamme  ja naapurit tulivat ilmoittamaan asiasta. Lähiravintola ”MO”;n omistaja on ollut mitä ystävällisin ja avuliain. Mies on eräänlainen ”Duracel pupu”.Ravintolan kanta-asiakkaana pyörivä amerikkalainen, Yliopistossa opettajana toimiva Walter sanoikin hänestä osuvasti, ”That man is on a powertrip”! Eilen kokeilimme viimein portuglilaista kalaruokaa MO ravintolassa. Bacalhau annoksemme ei ollut ehkä halvin mutta sitäkin maukkaampi. Lisäksi ravintolan naapuripöydästä tarjottiin meille Chorizo viipaleita koska olemme nyt tuttuja hahmoja naapurustossa. ”We Lissabon people are good people”,sanoo ravintolassa viikonloppuisin istuva, pontikalle perso, eläköitynyt palomies. Tätä kotipolttoista ihme-ainetta on suositeltu meillekkin lämpimästi mutta olemme kieltäytyneet kohteliaasti. Ravintolan pitäjä esitteli meille tuotteen kastamallla sormensa potikkalasiin, sytyttämällä sormensa tuleen josta hän otti tulen savukkeeseensa.

wp_20161126_20_35_12_pro

Sairaalassa pääsimme viime viikolla näkemän erilaisia terapia muotoja. Itse olin mukana aistihuoneessa ”Sala de snoezelen”. Terapian tarkoituksena oli saada potilas rentoutumaan ja mahdollisesti vaikka ottamaan pienet torkut. Potilaana oli nainen jonka Altzheimerin tauti oli viimeisellä tasolla. Hänellä oli jäljellä enää kyky reakoida kosketukseen, mikä on ensimmäinen minkä ihminen oppii syntyessään ja viimeinen asia minkä ihminen menettää taudin tultua viimeiseen vaiheeseen. Aistihuoneessa stimuloidaan potilaan aisteja valoilla, rauhoittavalla musiikilla, tuoksuilla ja kosketuksella, esim: erilaisilla esineillä jotka tuntuvat mielyttävältä potilaille.

wp_20161123_11_36_10_pro

Virpi pääsi taas puolestaan uimaan. Ensimmäinen potilas oli autistinen mieshenkilö joka silminnähden rakasti vettä ja kiljahteli riemusta päästessään altaaseen. Mies ei osannut uida mutta eteni altaassa sukeltelemalla. Ohjaaja rentoutti potilasta kääntämällä tämän selälleen altaassa ja vetämällä tätä kainaloiden alta ympäri allasta. Toinen ryhmä oli 4 eri ikäistä kehitysvammaista. Kukaan heistä ei osannut uida. Potilaat tekivät erillaisia tehtäviä esim: renkaiden etsimistä vedestä, joita potilaat nostelivat jaloillaan pintaan. Tonen tehtävistä oli niinsanottu ”palikkatesti”, jossa potilaan tuli viedä oikeanmuotoinen palikka altaan toisestapäästä toiseen ja asettaa se oikeaan paikkaan. Potilailla oli vaikeuksia keskittyä aktiviteetteihin koska Virpi oli uusi hahmo heidän keskuudessaan ja potilaat halusivat vain halalilla Virpiä ja tulla tutustumaan häneen.

img-20161127-wa0001

Ensiviikko on vain 4 päiväinen työviikko. Torstai on pyhäpäivä jolloin bussime ei kulje Idanhaan joten senpäivän käytämme mitä luultavimmin taas kaupunkiin tutustumiseen. Kävelemistä ja nähtävää täällä riittää joten kun astumme ulos asunnostamme, huomaamme jo pian että päivä on mennyt kuin siivillä. Nyt lähdemme taas ulos ja blogiin palaamme taas ensi sunnuntaina. Adios!

img-20161127-wa0002

-Virpi ja Petri-

Tampereen aikuiskoulutuskeskus.

UUTTA JA ANTOISAA – OPINTOMATKA ITALIAN AREZZOON 21.8.-10.9.2016, osa 3/Sinikka Haapiainen-Mäkelä

PIENI SEIKKAILU; LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN

Toisena päivänä päätin lähteä tutustumaan pyörälläni Arezzon kaupungin lähiöihin (polkupyöräteitä oli lähiöissä enemmän kuin kaupungin keskustassa). Ilma oli kaunis,lämmin ja mikä sen ihanampaa, kuin mennä hiljalleen polkupyörällä pitkin katuja ja ihastella kauniita taloja ja pihoja.

Lue loppuun

20160422_131004

Ihanassa Italiassa, Jobytakk- jaksolla Arezzossa

Olin Jobytakk- jaksolla Arezzossa, Toscanan alueella 17.4- 30.4.2016. Näiden kahden viikon aikana tutustuin paikalliseen työelämään ja sisustusalan yrityksiin mm. Baldini Arredamenti tehtaaseen ja siellä erityisesti Marco Mattesinin työhön, sisustusssuunnittelija Riccardo Misestin työhön, sisustussuunnittelutoimisto Studio G: n sisustussuunnittelija Matteo Lippin työhön sekä organisaattoriyrityksenä toimivaan Open Com: iin, Georgia Carosciolin työn kautta. Lisäksi kaikkialla näkyi loistokasta arkkitehtuuria, käsityötä, taidetta, historian havinaa, todella vanhaa arvokasta kulttuuriperintöä.

Lue loppuun