Kolme viikkoa Lissabonissa takana.

Kolmessa viikossa alkaa jo pikuhiljaa tottua elämään suurkaupungissa.

Tällähetkellä Lissabonissa sataa. Sadetta on kestänyt jo useamman päivän ja nähtävyyksiä ei viitsi lähteä kiertelemään ainakaan jalkaisin. Ensiviikolla pitäisi taas auringon paistaa mutta arkipäivät täällä menevät sairaalassa ja työmatkoihin, jotka kestävät meillä noin 2 tuntia yhteensuuntaan. Sairaalan arki on aikalailla samojen rutiinien toistoa päivästä toiseen, ja kolmessa viikossa on ehtinyt jo nähdä ja oppia sen mitä täällä enää opittavissa on. Kielen osaaminen olisi tärkeää että pystyisi sisäistämään kaiken paremmin. Potilaille puhuminen ja heidän ymmärtäminen lähes mahdotonta koska he eivät osaa englantia ja me emme osaa Portugalia. Olemme siis täysin ohjaajiemme armoilla. Osa avustajista puhuu englantia mutta sairaanhoitajista vain ohjaajamme Ana ja Pedro ovat tarpeeksi rohkeita puhumaan sitä meille. Muut hoitajat kyllä ilmeisesti ymmärtävät englantia mutta eivät uskalla (tai viitsi) sitä puhua.

wp_20161125_10_56_03_pro

Virpin viikko on ollut mielenkiitoinen. Tiistaina oli uimaterapia toki eri ohjaajan kanssa joka ei englantia puhunut mutta se ei haitannut tahtia. Aina ei yhteistä kieltä tarvita. Seuraavana päivänä Virpi pääsi tutustumaan sairaanhoitaja Sonian kanssa sairaalassa asuvien kehitysvammaisten asumisyksiköihin. Yksikkö on vanhin rakennus alueella , jossa oli Aurinkotalo, Auringonkukka, Tähtikoti ja Vihreä rusetti nimiset asumisyksiköt. Ne oli jaettu avuntarpeen mukaan ja asukkailla oli työtehtäviä samanlailla kun Suomessakin eli itsenäisiä elämäntaitoja lukujärjestyksen mukaan. Asukkaat olivat todella innoissaan kun saivat esitellä huoneensa ja muutenkin paikkoja. Talo oli todella kaunis 1800- luvulla rakennettu joten ihastuttavia yksityiskotia ym. valitettavasti kuvia talosta ei vielä ole mutta lisäämme ne myöhemmin. Pihassa oli suhkulähde missä asusti kilpikonnia jotka olivat saaneet juuri poikasia. Asukkaat huolehtivat ja syöttävät heitä pitävätkin kuulemma hyvää huolta kilppureista. Iltapäivällä Virpi pääsi seuraamaan tanssiesitys-harjoituksia. Paikalla oli toisesta sairaalasta kehitysvammaisia miehiä 7 ja 5 naista. Täällä on jaettu niin että miehet asuvat eri sairaalassa kun naiset. Heillä oli vapaaehtoinen tanssinopettaja vanhempi rouva joka hauska persoona ja todella tarkka koreogafista. Esitystä oli harjoiteltu monta kuukautta ja se oli sen verran koskettava että Virpi rupesi itkemään katsellessa esitystä. Tarina kertoi kuika maailmassa kaikki ovat yhdenvertaisia oli hip-hopia, salsaa ja tangoa. Huikea esitys ja esittävät sen kummassakin sairaalassa Joulukuussa.

wp_20161130_14_50_55_pro

Itse olen ollut mukana ”terapiahuoneessa”jossa muistisairaille järjestetään kongnitiivisien ja motorisien taitojen harjoituksia 3 kertaa viikossa. Ryhmien ohjaaja on tuonut joka viikko uusia tehtäviä vanhuksille, joista olen saannut hyviä vinkkejä kotiin viemisiksi. Tulen ehdottomasti käyttämään joitain näistä ryhmäterapia harjoituksista suomessa.

Ensinviikolla Virpi pääsee tutustumaan vielä muihinkin sairaalan sisällä oleviin yksiköihin joista kerromme lisää ensi sunnuntaina. Nyt pitää ruveta siivoamaan ja pyykkäämään josko tuo vesisade lakkaisi iltapäivään ja pääsisi katselemaan taas nähtävyyksiä. Täällä on myös joulu valmistelut alkaneet. Kaupoissa soi joululaulut ja kaupunkia koristellaan jouluvaloin ja muovikuusin. Hieman tuntuu absurdilta katsella tätä joulunalus hössötystä palmupuiden keskellä.

wp_20161129_07_18_59_pro

wp_20161130_08_56_30_pro

Petri ja Virpi.

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s