Arezzo Italia – Työssäoppimaan Päiväkotiin – Ensimmäinen päiväni Tante Tintessä

7.25 bussipysäkillä. Bussi lähtee 7.34. No niin..bussi missä lukee FL2 Indicatore. Vai oliko se LF2. Ei näy..olen varmaan myöhässä. Kello on 7.27. Varmasti myöhästyin. Mihinköhän lippu siinä sitte laitetaan, jos se pitää jotenkin ”leimata”. Varmaan kaadun tohon katukivetykseen ku kiipeen siihen väärään bussiin. Kiva myöhästyä ekana päivänä. Kello on 7.29. Onko mulla väärän värinen paita päällä, eikö punanen oo vähän liian hyökkäävä. Jos lapset pelästyy sitä. Kello 7.31. Missä mun kuuluu jäädä oikein pois? En muista lainkaan reittiä mitä Giorgian kanssa sinne mentiin. Huudanko, että stop! kun se bussi viiletttää mun pysäkin ohi. Oletetun pysäkin. Kello 7.33. Ei juku nyt ollaan lähellä. Tuolta tulee joku bussi..mitä siinä lukee? LF6. Ei, toi se ei oo. Vai onko? No ei vissiin ku ei se ees pysähtyny tähän. Ihmiset ympäriltä nousee ylös. Nyt vai? Joo. Nyt!

Vielä eilen luulin, että mikään ei jännitä sen matkailun jälkeen mitä koin tänne tullessa. Mutta kyllä voi pelkkä ensimmäinen bussimatka Italiassa saada epäilemään, ettet enää osaa edes kelloa oikein. Mutta siellä nyt sitten kuitenkin matkustettiin. Bussilla kohti Tante Tinteä ja ensimmäistä harjoittelupäivää. 30 minuuttisen sumuisen ajelun päätteeksi, jäin kuin jäinkin oikealla pysäkillä pois kyydistä ja tunnistin kadun jota pitkin eilen olin kävellyt Giorgian kanssa. Kello on nyt n. 8.05. Painan vihreän postilaatikon vieressä olevaa kelloa ja jään odottamaan. ”Si?” kuuluu kaiuttimesta ja huudan ”Ciaoo, it’s Jonna!”. Nimenomaan. Huudan. Kuuluu taas ”Si” ja portti aukeaa. Pieni häpeä naamalla kävelen sisälle silti hymy niin ylhäällä korvissa, että poskiin sattuu.

Tante Tinte, Many colors

Minua on vastassa pitkä, tummatukkainen nainen. Hieman ehkä tiukan näköinen, mutta silti hymyileväinen. Hän toivottaa minut tervetulleeksi ja kertoo, että Arianna tulee vasta myöhemmin töihin. Hän pahoittelee englantiaan joka ei ole kovin hyvää ja ohjaa minut eteisen läpi pieneen huoneeseen, jonne saan jättää takkini sekä vaihtaa sisäkengät jalkaani. Saan oman lokerikon ja siirrän nopeasti tavarani sinne. Vaihdan kenkäni ja hiippailen peremmälle päiväkotia. Isossa huoneessa istuu muutaman pienen lapsen lisäksi kaksi muuta aikuista. Tervehdin kaikkia niin italiaksi kuin englanniksi ”Buongiorno”, ”Ciao” ”Good morning” ja hoitajat esittelevät itsensä minulle. Ai niin, tähän väliin kerron vielä, että käytän blogissani muusta henkilökunnasta ns. ”lempinimiä”, tai kokonaan keksittyjä nimiä. Joten älkää ihmetelkö, mikäli täältä löytyy lapsi nimeltä ”Pekka”.

Eteinen. Lasten omat pienet lokerikot.

Eteinen

Tummahiuksinen nainen on nimeltään Mari. Hän vaikuttaa tosiaan hieman tiukalta, mutta on tästä huolimatta erittäin ystävällinen ja toistaiseksi ainut kuka käsittääkseni osaa Arin (Arianna) lisäksi puhua englantia. Vaalea pieni, nuorempi nainen on Caro joka on myös opiskelijana Tante Tintessä. Hän on italialainen, ja osaa ilmeisen vähän englantia, mutta kuitenkin ymmärtää tätä jonkun verran. Hieman vanhempi kiharahiuksinen nainen on Micci. Hän ei osaa puhua, eikä ymmärrä englantia ja kommunikoi pelkästään italiaksi. Keittiöstä ilmestyy vielä nainen joka saa minut heti hymyilemään pelkällä olemuksellaan. Hän on Rossi. Hänkään ei osaa sanaakaan englantia, eikä tätä myöskään ymmärrä. Höpötys ympärillä tapahtuu italiaksi ja olen kuin pölkyllä päähän lyöty ja vaan hymyilen. Mari ohjaa minut istumaan tietokonepöydän ääressä olevalle tuolille. Hieman huonolla englannilla Mari kertoo, että tämä päivä minun on vain ja ainoastaan istuttava ja tarkkailtava heidän päiväänsä. Jään kiltisti istumaan ja seuraamaan lapsia, jotka myöskin tarkkailevat minua. Syytän punaista paitaani.

Isoin huone.

Isoin huone, jossa eri aktiviteetteja.

Aula.

Aula

Kello kahdeksasta n. kello yhdeksään istun tuolilla ja seuraan niin aikuisia, lapsia, kuin vanhempiakin, jotka tuovat lapsensa päiväkotiin. Ympärillä tapahtuu paljon ja saan vain arvailla mistä kaikki puhuvat. Toki on ”helppo” päästä jyvälle suurinpiirtein jutun aiheeseen, mutta se mitä asiasta puhutaan, onkin sitten hepreaa. Arianna saapuu n. 9 maissa jolloin käymme pikaisen esittelyn vielä uudestaan ja hän kertoo minulle tarkemmin tulevan päivän kulun. Minun tosiaan on tarkoitus koko päivän istua tässä tuolilla, jotta lapset hieman tottuvat minuun ja läsnäolooni. Se on tämän päivän ”tärkein tehtäväni”. ”Most important”. Tuona hetkenä se vaikutti minusta jopa hieman tylyltä, mutta jälkeen päin ajatellen se oli erittäin hyvä. Vaikka en sinä päivänä päässytkään vielä mitenkään rutiineihin kiinni, oli hyvä aloitus vain olla läsnä heidän ja lasten kanssa. Arianna kertoo, että seuraavaksi on tarkoitus syödä aamupalaa, jonka jälkeen alkaa aktiviteetit. Aamupalan jälkeen hän sitten pitää minulle paremman esittelykierroksen. Istun tuolilleni ja jään katselemaan. Rossi tarjoaa minulle kahvia sekä pari pussillista erilaisia keksejä. En uskalla vielä maistaa. Ympärillä tapahtuu paljon. Hoitajat istuvat lasten kanssa pienissä pyöreissä pöydissä ja syövät aamupalaa. En edes muista mitä oli aamupalaksi. Kaikki keskittyminen menee lapsien ihailuun, italian kielen kuunteluun, ympäristön tutkailuun, sekä ihan vain yleiseen ihmettelyyn.

Pieni huone, jossa eri nurkkauksia.

Aamupalan jälkeen hoitajat käyvät tiuhaa keskustelua italiaksi ja ilmeisesti suunnittelevat mitä tapahtuu seuraavaksi. Hoitajat ja lapset siirtyvät toiseen huoneeseen ja minä lähden Arin kanssa tutustumaan päiväkotiin. Arianna vaikuttaa kaikin puolin ihanalta, sydämelliseltä, ammattimaiselta ja työtään rakastavalta naiselta. Aloitamme ns. ”aktiviteetti huoneesta”. Lapsilla on eri nurkkaukset, jossa on eri aisteihin ja taitoihin liittyvää tekemistä. Huoneessa on paljon nähtävää. Ensimmäisenä ovella tulee vastaan ”pieni jäätikkö”, joka on maalattu osittain seinään sekä pieneen korokkeeseen lattialla. Sitten on neljä muuta pientä nurkkausta jossa jokaisessa omat lelunsa ja tehtävänsä. Yhdessä legoja. Toisessa pehmustettu nurkkaus, missä nalleja ja tyynyjä. Kolmannessa erilaisia rakennelmia ja palikkatehtäviä. Neljännessä tarvikkeet piirtämiseen, niin pöydillä kuin seinillä. Käymme nopeasti läpi jokaisen nurkan, mitä kukin nurkka pitää sisällään ja mitä lapsen siellä on tarkoitus oppia. Koitan painaa mieleeni asioita niin hyvin kuin vain pystyn, mutta aivojani kuormittaa mielettömän paljon vieras kieli. Arianna puhuu kaiken pääsääntöisesti ensin italiaksi, jonka jälkeen hän kertoo tämän vielä englanniksi. Välillä lauseessa on enemmän englantia ja muutama sana italiaa tai toisinpäin. Saan siis olla skarppina myös tämän takia, että ymmärrän asiat oikein.

Kylpyhuone

Kylpyhuone

Siirrymme eteiseen. Jokaisella lapsella on omat pienet loosit. Seinällä on kankaasta tehty lokerikko jossa on lasten nimiä. Siirrymme melko nopeasti eteisestä kylpyhuoneeseen ja Arianna kertoo mitä aktiviteetteja täällä voi suorittaa. Vesileikkejä, nuken pesua, eri materiaalien käsittelyä vedessä jne. Sitten takaisin eteisen kautta ns. aulaan. Aulassa on pieni kirjasto. Joka puolella on paljon valokuvia lapsista. Aulasta pääsee henkilökunnalle tarkoitettuun huoneeseen johon jätin vaatteenikin, keittiöön, sekä pienempään huoneeseen jonka Ari nimeää ”ateljeeksi”.

Ateljeen taideteoksia.

Ateljee.

Tässä huoneessa toteutetaan kaikkea vähän sottaisempaa puuhaa. Mm. maalaamista yms. Isoimmassa huoneessa on myös monta nurkkausta. Käytännön läheisiä aktiviteetteja lapsille eli ns. kotileikkejä varten kaikkea. Pieni lukunurkkaus, hyllyköitä joissa paljon erilaisia palapelejä, kulhoja ja kippoja. Käymme läpi jokaisen nurkkauksen, mitä ne sisältävät ja mitä lapset niissä voivat tehdä. Tässä vaiheessa huomaan, että lause ”the most important thing” on tullut jo moneen kertaan. Aktiviteetit, tekeminen, tunteminen, näkeminen, kuuleminen, lapsen kehitys, eri aistit ja lista jatkuu…. Nyt olen vielä enemmän puulla päähän lyöty, mutta silti edelleen uskomattoman kiinnostunut kaikesta tästä mitä tietooni syötetään. Niin englanniksi kuin italiaksi, vaikken toista kieltä ymmärrä tuon taivaallista. Osa lapsista pyörii ympärillämme aina välillä ja Arianna joutuu keskeyttämään esittelyn tuon tuosta. Tämä ei haittaa koska käytän tuon ajan ympärilleni katsellen tai kuuntelemalla keskustelua, josko ymmärtäisin jotain mitä italiaksi käydään läpi. Viimeisenä on vuorossa makuuhuone, jossa on monta pientä sänkyä, osa pinottain. Huoneessa toteutetaan myös monia eri aktiviteetteja, koska lattialla on iso tila temmeltää. Noin tunnin esittely kierros on ohi ja siirryn takaisin tuolilleni tarkkailemaan. Arianna jää pienen ryhmän kanssa isoimpaan huoneeseen. Seuraan heidän toimiaan ja ihailen Ariannan tapaa puhua ja käsitellä lapsia. Siitä naisesta huokuu vaan jotain käsittämätöntä rauhallisuutta.

Isoin huone. Lukunurkkaus.

Isoin huone. Pieni laittautumisnurkka.

Isoin huone. Pieni keittiönurkkaus.

Aktiviteettien jälkeen on vuorossa lounas. Syön lounaani, jonka Rossi minulle tarjoilee, tietokonepöydän vieressä. Ruoka on samaa kuin mitä lapsetkin syövät. Kaikeksi ihmetyksekseni täällä syödään ns. ”alkuruoka”. Tänään se oli jonkunlaista ”riisikeittoa”. Tämän paremmin en sitä osaa vielä tässä vaiheessa nimetä. Sekä kanasta tehtyä pihviä, herneitä ja leipää. Ruokailu menee nopeasti, keskityn taas moneen asiaan. Lapsien tarkkailuun, aikuisten seuraamiseen, italian kieleen. Niin lasten kuin aikuisten suusta kuultuna. Tässä vaiheessa tajuan yhden asian. Käsiä ei ole pesty missään vaiheessa? Ei ennen aamupalaa, ei ennen lounasta. Luultavasti olen vain missannut nämä kohdat koska olen kiertänyt Ariannan kanssa. Ehkä? Ruokailun jälkeen lapset lähtevät pesemään käsiä ja voin mennä mukaan seuraamaan. Edelleenkin vain sivusta katsojana. Homma sujuu rutiinien omaisesti ja osa lapsista ohjataan aktiviteetti huoneeseen ja osa lähtee makuuhuoneeseen päiväunille.

Makuuhuone.

Makuuhuone, pienine sänkyineen.

En ehdi Ariannan kanssa tässä välissä juttelemaan ja hän ohjaa minut aktiviteetti huoneeseen. Istun kiltisti siis yhdessä paikkaa ja seuraan mitä ympärillä tapahtuu. Lapset ovat uteliaita minusta ja katselevat minua. Joku uskaltautuu välillä lähemmäskin mutta pieni hajurako pidetään silti.

Yksi kerrallaan lapsia tullaan hakemaan. Meinaan pakahtua tunteisiini katsoessani lasten reaktiota, kun vanhemmat, isovanhemmat tai sisarukset tulevat heitä hakemaan. Ihan kirjaimellisesti olin siis vedet silmissä. Se ilo ja riemu mikä näkyy silmistä, kun juostaan hakijan syliin, suukotellaan ja halataan. Se on jotain näkemisen arvoista. Maailma muuttuu siinä kohtaa paremmaksi paikaksi.

Pieni huone. Piirustusnurkkaus.

Pieni huone. Palikkanurkkaus.

Pieni huone. Pehmeä nurkkaus.

Kun viimeinenkin lapsi on haettu, siirrymme isoon huoneeseen. Kello on n. 13.30.  Päiväunet kestävät n. klo 15 asti ja tämän jälkeen on välipala. Istun tekemään omia muistiinpanojani ja kuuntelen italiaa. Tässä välissä hoitajat tekevät kaikkea mitä nyt voi tehdä sillä välin kun lapset vielä nukkuvat. Paljoa en selvää saa mutta pääpointeittain ehkä luulen ymmärtäväni. Puhutaan tietyistä lapsista, seuraavasta päivästä, jostain ehkä liittyen jonkun henkilökohtaiseen elämään jne. Italia on siitä jännä kieli, että jotkut sanat ovat hyvin samantapaisia kuin englannissa. Poimit niitä sieltä täältä, tulkitset ihmisten kasvoja ja eleitä, niin voi ehkä jonkunlainen käsitys tulla siitä mitä puhutaan. Se voi toki olla ihan vääräkin mutta yritys on kova. Arianna istuu kanssani ja juttelemme päivästä. Hän kertoo, että voin lopettaa päiväni 15.00, jotta ehdin 15.10 bussiin. Mikäli haluan joku päivä jäädä pidemmäksi aikaa, niin sekin onnistuu. Kiitän päivästä, sanon kaikille heipat ja lähden.

Jotta ei olisi liian tylsää, en pääse ulkoportista ulos vaan se on lukossa. Eikä missään nappia mistä avata. Ei tietenkään kun portti aukaistaan sisältä. Lähden mielestäni niin viime tippaan, että päätän ”ei yhtään epäilyttävästi” hypätä matalimmasta kohtaa aitaa yli. Tämä näyttää varmasti todella hyvältä, kyseessä on kuitenkin päiväkodin piha.

Bussissa ehdin huokaista ja kasata ajatuksiani. On yllättävän kuormittavaa olla täysin uudessa paikassa, kuunnella vierasta kieltä, yrittää ymmärtää kaikki se informaatio mitä päivän aikana saa ja sitten vielä jäsennellä ne kaikki järkevästi niin, että osaat toimia oikein lasten ja työkavereidesi kanssa. Huh! Tästä huolimatta..Rakastuin lapsiin, rakastuin tapaan jolla heitä opetetaan, rakastuin Ariannan olemukseen. Rakastuin Tante Tinteen.

Jonna, sote-alan opiskelija TAKKissa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s