Amabile Arezzo

Arezzo on vajaan sadan tuhannen asukkaan Toscanan maakunnassa, noin 80 kilometriä Firenzestä etelään.

Arezzo on vanha kaupunki, joka on ollut tärkeä keskus jo etruskiajalla. Rooman vallan ajalta kaupungissa on säilynyt ainoastaan amfiteatterin jäännökset. Kukoistuskauttaan kaupunki eli keskiajalla, josta suurin osa vanhan kaupungin rakennuksista on peräisin. Medicien rakennuttaman muurin sisään jää kaupungin historiallinen keskusta, joka edelleen on kaupungin sydän. Kaupungin pääkadun Corso Italian varrelta löytyvät kaikki tärkeimmät kaupat ja ravintolat, mutta myös kaikki turistit. Hieman pääkadulta poikkeamalla näkee jo arkisempaa arezzolaista elämänmenoa.

Kaupat ja palvelut ovat avoinna yleensä yhdeksästä yhteen, ja sitten taas iltapuolesta neljästä seitsemään tai kahdeksaan. Aivan keskustassa Corso Italian varrella isoimmat liikkeet ja ravintolat ovat auki myös päivällä. Työkaverit ovat antaneet hyviä vinkkejä paikoista, joissa kannattaa käydä kahvilla tai syömässä, tai ylipäänsä nähdä. Lauantaiaamuisin keskustan liepeillä sijaitsevalla Giotton alueella järjestetään markkinat, joilla parhaiten näkee Arezzon väen kirjon. Arezzolaiset poikkeavat markkinoille tapaamaan toisiaan ja tekemään edullisia ostoksia. Tarjolla on hedelmien ja kasvisten lisäksi vaatteita, kodintekstiilejä ja kaikenlaista markkinarihkamaa.

DSC_0007

Corso Italia on Arezzon pääkatu, jonka varrelle kaikki tärkeä keskittyy. Ja kun Italiassa ollaan, löytyy kaikkialta tie Roomaan.

Hieman laadukkaampia markkinalöytöjä etsivän taas kannattaa suunnata vanhaan kaupunkiin. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna kaupungissa järjestetään suuret antiikkimarkkinat, ja vuosi 2018 on markkinoiden 50-vuotisjuhlavuosi. Kaupungin ylpeys, Piazza Granden aukio, täyttyy antiikkihuonekalujen kauppiaista, sivukaduilta löytää vintage-asusteita ja vaatteita, kirjoja, koruja…Tapahtuma levittäytyy koko keskiaikaisen keskustan alueelle, ja täältä vanhojen esineiden ystävä löytää kyllä ostettavaa, jos vain kukkaro kestää. Ostajan kannattaa olla tarkkana, sillä vaikka osa tuotteista on aidosti vanhaa, on joukossa myös paljon uustuotantoa. Hinnat ovat kohdallaan, mitään todellisia löytöjä markkinoilta ei tee, sillä myyjät tietävät tuotteidensa ja tapahtuman arvon.

Sen sijaan kirpparit ja käytettyjen tavaroiden kaupat ovat suomalaiseen kirpparimeininkiin tottuneelle aarreaittoja. Jättimäinen antiikkikaappi maksaa pari sataa euroa, meillä suosiossa olevat 50-luvun huonekalut ovat niin nuoria, ettei niitä kukaan arvosta. Toki kirppareilla on myös samaa rihkamaa kuin Suomessakin, mutta varsinkin sisustajalle ne voivat olla aarreaittoja. Itse suuntasin käytettyjen tavaroiden kauppaan ihan tietty asia mielessäni. Halusin nimittäin hankkia Arezzon vierailuni ajaksi itselleni polkupyörän. Ja toki sellainen löytyikin, pieni vihreä katukiituri Filippo.

Varsin pian kuitenkin oivalsin ettei romanttinen unelmani Toscanan kukkuloilla pyöräilystä ollut kovinkaan toteuttamiskelpoinen, sillä heinäkuun kuumuus oli todella kova ja kukkulat korkeita. Päivälämpötila pysytteli koko kolmen viikon vierailuni ajan tasaisesti noin kolmenkymmenenkolmen asteen tienoilla. Totesimme vaihteettoman Filippon kanssa että keskitymme kaupunkipyöräilyyn. Mikä sekin osoittautui aika haastavaksi lajiksi.

Italialainen liikennekulttuuri poikkeaa aika tavalla suomalaisesta. Pyöräily ylipäänsä on paljon harvinaisempaa, ja pyörätiet sitten…Ei voi sanoa että ne olisivat olemattomia, mutta niitä on vähän ja ne alkavat ja päättyvät täysin mielivaltaisesti. Mutkan taakse kurvatessasi saatat huomata pyörätien juuri päättyneen. Hyvällä tuurilla se jatkuu muutaman kymmenen metrin päässä kadun toisella puolella, huonommalla ei lainkaan. Kypärää kauppiaalta tiedustellessani sain osakseni oudon katseen ja kieltävän vastauksen. Työkaverit valistivat että ainoastaan skootterilla ja moottoripyörällä ajaessa käytetään kypärää, koska se on pakollista. Mikä suinkaan ei tarkoita etteikö ilmankin ajettaisi.

Totesin siis aika pian että kävely on kuitenkin järkevin keino liikkua Arezzon keskustassa. Ydinkeskusta on pieni, ja vanhan kaupungin kujat kapeita ja jyrkkiä. Julkinen liikennekin tuntui olevan aika vilkasta, ja bussi oli edullinen. Käväisin bussilla Arezzosta noin 25 kilometrin päässä sijaitsevassa Cortonassa, ja edestakainen matka maksoi 9 euroa. Cortonaa voi suositella päiväretkikohteeksi, kaunis pieni kaupunki kukkulan laella. Kaupungista avautuu upeat näköalat alas laaksoon, ja itse kaupunki on Toscana-idylliä parhaimmillaan.

DSC_0051

Cortonan kapeat kujat ovat Toscanan idylliä parhaimmillaan.

Toinen helppo päiväkohde on Firenze, jonne pääsee junalla noin kerran tunnissa. Matka kestää tunnista puoleentoista tuntiin, ja hinta edestakaisin on maksimissaan parin kympin luokkaa. Välillä kulkee sekä nopeita ja kalliimpia junia että hieman hitaampia ja edullisempia paikallisjunia. Firenzestä löytyy kulttuuria ja nähtävää useammaksikin päiväksi, ja ainakin kesäaikaan jonot suosituimpiin kohteisiin olivat pitkiä. Myös shoppailumahdollisuudet moninkertaistuvat Arezzoon verrattuna, joten vaikka varsinainen matka onkin edullinen voi päivä Firenzessä tulla kalliiksi. Itse onnistuin ostamaan elämäni kalleimman jätskin. Täytyy myöntää, että laatukin oli kohdillaan, mutta en tiedä oliko kuitenkaan kympin arvoista.

 

DSC_0072

Näkymät Cortonasta ovat henkeäsalpaavat.

 

Kaiken kaikkiaan Arezzo ja lähiseudut ovat vierailemisen arvoinen kohde niin harjoittelua kuin matkailuakin miettivälle. Kokemukseni harjoittelusta ja ajasta Arezzosta olivat hienoja ja ikimuistoisia, ja tutustuminen uuteen kulttuuriin ja ihmisiin harjoitteluajan parasta antia. Myös kielitaito niin englannissa kuin italiassakin koheni paljon, tosin ihan vieläkään en pelkällä italialla taida selvitä. Uskon ettei vierailuni Arezzoon jää ainutkertaiseksi, sillä paljon jäi vielä nähtävää ja uusia ystäviä ikävä. Alla prossima!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s